Väsy painaa silmiä

Perjantai-aamut ovat vaikeita. Vaikka lukujärjestykseni onkin yleisesti ottaen iltaihmisystävällinen, perjantain ensimmäinen tunti alkaa jo kahdeksalta, mikä on täysin järjetön aika. Kun lähdin tänäänkin kotoani 7:25, kaduilla ei liikkunut ketään muuta ja oli pimeää. On ihan selvää, ettei ihmisen kuuluisi olla muualla kuin vällyjen välissä sellaisissa olosuhteissa.

Osittain väsymys johtui muustakin kuin luennon täysin käsittämättömästä alkamisajankohdasta. Järjestimme eilen muiden vaihtareiden kanssa Suomi-pikkujoulut. Yksi meistä oli viime viikonloppuna käymässä Suomessa, ja toi sieltä glögiä, pipareita ja salmiakkia. Minä toin isovanhempieni tuomia Pågen-korvapuusteja, joissa oli piparimausteita. Harmittaa, että unohdin ottaa kameran mukaan sinne mennessäni.

Ihminen kyllä tarvitsee pikkujouluja. Etenkin mun kaltaisilla harrastusrohmuilla on yleensä viidet-kuudet eri pikkujoulut joka vuosi. Todettakoon että lasken tähän lukuun kaikenlaiset mehuglögin-kanssa-pällistely-tilaisuudet. Täällä vaihdossa monia niitä piirejä, joissa pikkujouluja vietetään, ei vain ole. Täällä ei harrasta mitään tai käydä töissä.

Itseasiassa, sanoi opetusministeriö opiskelijoiden työpaikoista mitä vain, minulla on ikävä töissäkäyntiä. Joo, muutenkin kuin pikkujoulujen puutteen takia. Kuulun nimittäin siihen 90 % opiskelijoista, joille akateeminen vapaus ei sovi ollenkaan. Mä käytän sen tosi tyhmästi: Valitsen kurssini kuin 5-vuotias (kaikki kivat eka, nyt jäljellä on vaan hallinto-oikeutta ja ymppää), opiskelen öisin (koska päivällä katsoin "vielä yhtä jaksoa" Netflixistä) ja nukun päiväunia. Työ tuo elämään rakennetta ja kuria. Kotona ja kirjastossa voi elää kuin pellossa, töissä ei. Lisäksi opiskelijalla ei ole samanlaista työporukkaa, tiimiä, jota näkisi monta kertaa viikossa.

Kirjoitan tätä postausta kirjastolta (M.O.T), ja taidan vihdoin vastata kirjojen kutsuun.

PS. Koska kuvia eilisistä pikkujouluista ei ole (nyyh!), kuvitukseksi valitsin Printemps-tavaratalon jouluikkunan. Tai siis yhden kymmenestä jouluikkunasta... Olen melko varma että Printempsin ja Lafayetten jouluvalaistukset ja -ikkunat lämmittävät Pariisin ulkolämpötilaa yhdellä asteella, ne ovat nimittäin valtavia.

Sinbad-merenkulkijan oikeus ylityölisiin

Mun aamut ovat ihan toivottomia. Sellaisina päivinä, joina ohjattuja toimintoja ei ole ennen iltapäivää, en ikinä nouse sängystä ennen puoltapäivää. Älkää käsittäkö väärin, yleensä kyllä herään yhdeksän pintaan - vietän vain muutaman tunnin lukien lehtiä netistä (tämä siirtyi uudelle tasolle kun huomasin, että Kauppalehden voi lukea ilmaiseksi yliopiston etäyhteydellä), heittäen läpyskää facebookissa ja katsoen sarjoja Netflixistä. Tyypillisesti myös syön aamupalaa pitkään ja hartaasti.

Tiedän, että tästä ei pitäisi potea huonoa omaatuntoa, kunhan saan kouluhommat sitten illalla hoidettua, mutta jotenkin kirjastoon raahautuminen klo 13 tuntuu tosi dekadentilta.

Aloitin eilen merioikeuden esseen kirjoittamista. Tai no, "aloittaminen" on jokseenkin vahva ilmaus sille, että käytin 3-4 tuntia aiheen valitsemiseen. Vaikeus johtui siitä, että esseessä olisi tarkoitus vertailla jotain osaa Suomen ja Ranskan merioikeudesta. Ongelma on, että a. oikeudenalalla on kansainvälisiä sopimuksia, joita sekä Suomi että Ranska noudattavat - ei siis juurikaan vertailtavaa, ja b. toisaalta monista kysymyksistä ei löydä tietoa netistä, ja haluaisin saada esseen hyvään kuntoon ennen kuin palaan Kaisa-kirjaston "lihapatojen" äärelle joulukuun lopussa. Suomessa merioikeus meni pois muodista 20 vuotta sitten (joo, se on ollut joskus muodissa!), joten tietoportaali Edilex ei varsinaisesti tursua asiantuntija-artikkeleita alalta.

Valitsin lopulta aiheekseni laivanisännän vastuun onnettomuustilanteissa, koska siitä on korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä, toisin sanoen kuranttia nettimateriaalia.

Nyt kun siellä toisella puolella naureskelette tälle uudelle lempiaineelleni, "hah tutkiiko merioikeus EU-direktiivejä merirosvojen koukkujen käyryydestä", voin vähän valaista aineen olemusta. [Tämä ja seuraava kappale kannattaa skipata, jos alkaa haukotuttaa.] Ranskassa mereen liittyvä oikeus on jaettu kahtia, "droit maritime":n ja "droit de la mer":n. En tiedä, kääntyvätkö nämä molemmat termit suomeksi "merioikeudeksi", mutta itse käytän tätä sanaa molemmista. Droit de la mer tutkii esimerkiksi sitä, mistä Greenpeace-jupakassa on kysymys: Valtioiden (rikosoikeudellista) toimivaltaa omilla aluevesillään, aluevesien ulottuvuutta, toimivaltaa aavalla merellä eli aluevesien ulottumattomissa. Droit de la mer on julkisoikeutta, eli se tutkii kysymyksiä, joihin liittyy valtio vallankäyttäjänä.

Droit maritime, jota minun kurssini käsittelee, on yksityisoikeutta. Keskeisiä kysymyksiä ovat siis esimerkiksi Costa Concordian tyyppiset vastuukysymykset onnettomuustilanteissa, mutta myös merenkulkijoiden työoikeudelliset kiistat. Joo, termi on oikeasti "merenkulkijat", englanniksi "seafarers" ja ranskaksi "les marins". Kieltämättä näitä juttuja lueskellessa tulee välillä fiilis, että on keskellä Sinbad-merenkulkijasta väännettyä lakimiesvitsiä.

Lämmintä olutta ja joulupukki kuplassa

Ennen isovanhempieni lähtöä ehdimme käydä vielä Champs-Élyséesin joulumarkkinoilla. Fanitan tietysti kaikkea jouluista, mutta suosittelisin markkinoita myös joulunvihaaj... siis niille, jotka kannattavat ideaa joulun keskittämisestä joulupyhille.

Kuten kuvasta näkyy, Concorden aukiolle on roudattu maailmanpyörä jouluksi. Minulla on vakaa aikomus vetää ainakin yksi rundi sillä, mutta toistaiseksi olen ollut aika jäässä sen nähnessäni, eikä paikallaan istuminen ole houkutellut.

Joulumarkkinat alkavat siis kuvassa esiintyvältä Concorden aukiolta ja jatkuvat aina Franklin D. Rooseveltin metroasemalle saakka, eivät siis ihan Riemukaarelle asti. Noin joka toisessa kojussa on tarjolla lämmintä viiniä ja lettuja, mutta tarjolla on myös lämmintä olutta(!), huvipuistolaitteita, turistituotteita, koruja ja joulukoristeita. Paikalla on myös itse Joulupukki, joka istuu reessään muovisessa kuplassa. Pukin kanssa voi ottaa kuvan, mikä on tietysti maksullista.

Pidän joulumarkkinoiden vilkkaasta tunnelmasta. Täällä vilkkaus on tietysti aika paljon hurjempaa kuin Helsingin vastaavilla markkinoilla, sillä turisteja riittää. Väkeä oli tungokseksi asti. Ranskalaisten markkinoiden kunniaksi täytyy myös todeta, että pidän itse lämpimästä viinistä enemmän kuin alkoholillisesta glögistä, sillä ensiksimainittu ei ole ylimakeaa. Mehuglögi on tietysti asia erikseen. Olen itseasiassa vertaillut reseptejä ja aion ihan tässä lähipäivinä (lue: ehkä ennen kuin palaan Suomeen ennen joulua) keitellä itselleni vaaleaa glögiä.

Isovanhemmat vierailulla

Ahh, miten kiva viikonloppu! Vietin paljon aikaa toisten isovanhempieni kanssa, jotka lennähtivät tänne Pariisiin minua katsomaan. He ovat asuneet 70-luvulla muutaman vuoden täällä, joten en todellakaan tuntenut itseäni turistioppaaksi, vaan pikemminkin osaavien turistioppaiden asiakkaaksi.

Aloitimme viikonloppumme perjantaina maittavalla hotelliaamiaisella. Isovanhempani olivat valinneet hotellin, joka sijaitsi Madeleinen kirkon takana (ks. kuva yläpuolella). Ensimmäisenä päivänä kävimme katsastamassa paikat, joissa itse käyn eniten - yliopistorakennukset latinalaiskorttelissa ja pikkuruisen asuntoni Montmartrella. Lounastimme kantapaikaksi muodostuneessa Le Bruantissa, jossa on peripariisilainen tunnelma ja hyvää sapuskaa.

(Vinkki: Le Bruantin lähellä, vilkkaan Rue des Abbessesin ja hiljaisemman Rue Veronin varrella on monta hyvin potentiaalisen näköistä ruokapaikkaa.)

Lauantaina löysimme sisäiset hipsterimme, ranskalaisittain "bobomme". Tähän väliin täytyy kyllä todeta, että tarkalleen ottaen bobo ei kyllä ole ihan sama kuin hipsteri vaikka läheltä liippaa. Siinä, missä hipsterit ovat yleensä 15-25 -vuotiaita lukiolaisia tai opiskelijoita, joilla on liian isot silmälasit, fiksipyörät ja sammarit, bobo-nimitys tulee sanoista "bourgeois-bohème" ("porvarillinen boheemi"). Bobot ovat ylirentoja 20-40 -vuotiaita, mutta konseptiin liittyy jonkinlainen tekopyhyys väitetyn vasemmistolaisuuden suhteen. En ihan täysin ymmärrä bobouden syvintä olemusta, koska täällä kaikki käsitteet ovat vähän eri skaalassa - esimerkiksi ranskalaiset vasemmistolaiset ovat suunnilleen samassa kohtaa poliittista kenttää kuin patavanhoilliset kokomuuslaiset.

Miten taas päädyin selittämään tällaista? No, takaisin asiaan. Me pikku-hipsterit suuntasimme heti lauantai-aamusta Saint-Ouenin kirpputorille. Siinä mielessä kirppari ei ole se hipstereistä hipsterein, että siellä myydään aika vähän vaatteita tai kenkiä. Astioita, kalusteita, koruja, rasioita ja muita esineitä on sen sijaan myynnissä vaikka millä mitoin.

Jos mielenne tekee samalle kirpputorille, kannattaa napata metro numero 4 ja ajaa sen pohjoiselle päätepysäkille Porte de Clignancourtiin. Metroasemalta suunnataan suoraan pohjoiseen kohti isompaa autotietä (boulevard périphérique), ja hyökätään sen ali. Ei kannata hämääntyä puhelimia kauppaavista miehistä, ne ovat kansoittaneet lähinnä alueen metroaseman lähellä. Kun autotie on alitettu, ensiksi vastaan tulee tyypillinen turistikirppis, jolla myydään enimmäkseen vain krääsää ja rättejä. Varsinainen St. Ouen -tori löytyy vasta sen takaa.

Kirpputorin läheisyydestä löytyy myös vähän hienompia kauppoja, joissa myydään antiikkia ja 60-70-luvun tuotantoa. Me piipahdimme Marché Malassiksessa, jonka osoite on 142, Rue des Rosiers. Kuten kultaisella 90-luvun koodatusta nettisivuista huomaa, paikka on omistautunut antiikille.

Marché Malassiksessa näin ehkä siisteimmän Star Wars -ohjeistuotteen ikinä:

Talvivalot

Vastustan ehdottomasti sitä, että jouluvalot riisutaan heti loppiaisena vedoten siihen naurettavaan seikkaan, että joulu meni jo. No joo, mutta pimeä kuitenkin jäi! Ehdotankin, että jouluvalot nimetään tästedes talvivaloiksi, jolloin ne voivat pysyä paikoillaan ainakin helmikuun puoliväliin, miksei jopa loppuun asti.

Täällä Pariisissa jouluvaloja on laitettu paikoilleen viime viikolta lähtien. Kävimme tänään tuntien jälkeen tsekkaamassa Champs-Élysées'n valokimaran ja joulumarkkinat. Nappasin myös kuvan Rue Soufflot'n valoista, jotka on laitettu yliopistorakennuksemme välittömään läheisyyteen:

Champs-Élysées'n valot olivat hiukan suurellisemmat:

 

Myös kotini lähellä on valoja, mistä diggailen kovasti. Helsingissäkin pitäisi olla valoja muualla kuin Aleksilla:

Lontoo

Kun perjantai-aamuna saavuin Lontooseen, marraskuun aurinko paistoi niin kirkkaasti, että silmiin sattui. (Huomaatteko, ihan kaikkialla maailmassa "marraskuun aurinko" ei ole käsitteellinen paradoksi.) Olin kuitenkin unohtanut ladata kameran akun, joten mieletön kuvamateriaali tästä valoilmiöstä jäi vain haaveeksi, ja blogissakin joudutaan tyytymään eilisen harmauteen Lontoo-fotojen osalta.

Tasapainotin sunnuntain rentoutumista palloilemalla Lontoossa maanantaina aktiivisesti. Saavuttuani cityyn kävin heittämässä kamat St Pancrasin asemalle odottamaan, ja lähdin Oxford Streetille tsekkaamaan kauppoja. Pidin itseni kurissa, enkä ostanut kuitenkaan koko päivänä muuta kuin ruokaa! Täytyy todeta, muuten, että Oxford Streetin kaupat olivat melkoisen mageita ihan itsessään, ja aika täynnä shoppaajakansaa - eurokriisi tuntuu rajoittuvan aika tiukasti Euroopan eteläisiin osiin.

Kauppojen lisäksi olin tosi vaikuttunut Lontoon pikaruokavalikoimasta. En nyt tällä viittaa mäkkäriin enkä KFC:n, vaan niihin lukuisiin paikkoihin, joista saa esimerkiksi neljän punnan keittoja, sushiaterioita ja moniviljasämppäreitä. Nom nom!

"Bienvenue à Paris"

Kotona taas! Läimäisin juuri ulko-oven kiinni ja heitin laukun lattialle. Mukana ollut urheilukassi tursuaa liitoksistaan, sillä koin perjantaina aamuviideltä pakatessani, että on tarpeellista ottaa mukaan puolet omaisuudestani.

Viikonloppu oli varsin rentouttava, mikä teki gutaa viime viikon työrupeaman jäljiltä. Perjantaina tehtiin kaverini kanssa kävelylenkki Oxfordin keskustassa ja vähän sen ulkopuolella. Mulle Oxfordin kaupunki (kylä?) oli vähän samanlainen kokemus kuin Versailles. Kumpaankaan tullessani en tajunnut, että siellä asuu jonkin verran ihmisiä, eli kyseessä ei ole pelto ja rakennus (Oxfordin tapauksessa yliopisto, Versailles'n tapauksessa linna).

Pikkukaupunkina Oxford on oikein lutuinen, erityisesti illalla, kun jouluvalot toivat jouluista tunnelmaa. Kuten kuvista näkee, ihmisiä siellä kuitenkin riittää - päivisin harhailevia turisteja, iltaisin elämöiviä opiskelijoita.

Kuten ilmeisesti aika monet Oxfordin yliopiston opiskelijat, kaverini asui collegensa opiskelija-asunnossa ihan keskustassa. Mesta oli ihan älytön, niin aina auki oleva kirjasto kuin Harry Potter -maisematkin:

Lauantai-päivänä kaverini piti mennä pelastamaan fudisjoukkueensa ahdingosta, joten kiertelin itsekseni kaupungilla ja olin tosi kulturelli, pistäydyin nimittäin The Ashmolean -museossa. (Sisäänpääsy ilmainen, hähää!) Museon genre on historia ja taide, ja sen kokoelma on monipuolinen. Kiertelin museossa ja otin tosi hipstereitä kuvia yli tunnin:

Lauantai-iltana menimme kaverini kanssa aikaisemmin mainitsemiini teemabileisiin, joiden teemana olivat sadut. Kaverini pukeutui Nalle Puhiksi, itse olin olevinani siivet pudottanut Helinä-keiju. Puvun onnistumisesta kertoo, että vain kaksi tyyppiä edes tunnistivat minun olevan puvussa ja kysyivät, mikä olen. Onneksi puvut ovat teemabileissäkin vain toissijaisia, ja hauskaa riitti kaverini huoneessa pidetyille jatkoille saakka.

Sunnuntaina lähinnä lepuutimme väsyneitä raajojamme, tai no, minä lepuutin ja kaverini teki kouluhommiaan. Oxfordissa lukukaudet ovat lyhyitä, alle 10 viikkoa, joten työtahti on intensiivinen. Kun tänään lähdin aamulla bussilla kohti Lontoota, kaverini säntäsi kvanttifysiikan filosofian luennolle. Kieltämättä komission laskelmat sakoista, jotka langetaan kilpailuoikeudellisista rikkomuksista, tuntuvat vähän pinnallisilta ja yksinkertaisilta kvanttifysiikkaan verraten. Saati sen filosofiaan.

"Mulle venäjän opiskelu on aika helppoa, koska se muistuttaa muinaiskreikkaa"

Terveiset Oxfordista!

Saavuin tänne eilen iltapäivällä Keski-Euroopan Allegrolla, Eurostarilla. Matka taittui noin kahdessa tunnissa. Koska halusin halvimmat mahdolliset liput, jouduin valitsemaan klo 7:10 lähtevän junan - heräsin siis jo ennen viittä ehtiäkseni läpi passintarkastuksista yms. Näytin varmaan vähän väsyneeltä, koska passintarkastusmies kysyi huvittuneena, oliko herätys vaikea.

Ennen kuin jatkoin Lontoosta tänne Oxfordiin, palloilin hiukan keskustassa. En ollut ennen käynyt Lontoossa, joten kävin tiirailemassa London Eyetä ja Big Beniä. Bussi Oxfordiin oli supermukava, siellä oli wlan, ja matka kesti vain noin puolitoista tuntia.

Tänään ollaan kaverini kanssa menossa naamiaisjuhliin, joiden teemana ovat sadut. Ajattelin pukeutua siivettömäksi Helinä-keijuksi siistimmän idean puutteessa.

Wiikonloppu

En muista, koska viimeksi olisin odottanut näin paljon viikonloppua. Tälle päivälle oli nimittäin kaksi deadlinea - kilpailuoikeuteen piti kirjoittaa essee, ja kansainväliseen yksityisoikeudessa oli välikoe. En edes yritä puolustella hiljaisuutta blogissa väittämällä, etten ole koko viikkona tehnyt muuta kuin näitä, ehei, pikemminkin olen vellonut niitä koskevassa stressissä pystymättä blogin vaatimaan luovaan prosessiin (öhöhö).

Suomessa olisin ihan hyvin voinut aloittaa esseen ja lukemisen joskus keskiviikko-iltapäivänä, mutta täällä tällaiset pienetkin deadlinet ovat paljon työläämpiä. Esseen hankaluus ei ollut niinkään aiheessa, vaan pikemminkin esseen muodossa. Ranskalaiset ovat nimittäin ihan käsittämättömiä struktuurifriikkejä. Siinä, missä Suomessa ohjeistetaan muodon osalta, että "ole järjestelmällinen, ja loppuun voi tehdä pienen koonnin - niin ja otsikko ois kiva", Ranskassa kerrotaan tyyliin, montako lausetta esittelykappaleessa pitää olla. Tän Ranska-struktuurin tajuaminen sillä tasolla, että kehtaisin palauttaa esseentapaiseni, oli jo työn ja tuskan takana.

(No joo, täytyy kyllä myöntää aiheenkin olleen hiukan tuskallinen. Kuka laittaa oikkareita kirjoittamaan siitä, onko kartellien kielto hyväksi taloudellisen kriisin aikana? Suurin osa oikkareista ymmärtää just ja just inflaation ja deflaation eron, ei juurikaan enempää.)

Kansainvälisessä yksityisoikeudessa tuskanhien karpaloita aiheutti ihan vain itse aihe. Nimestään huolimatta aine on aika suurelta osin Ranskan kansallista oikeutta. Me ollaan siis käsitelty lähinnä kysymystä, minkä maan lakia tulee soveltaa minkäkinlaisessa kysymyksessä. Esimerkki: suomalainen ja kolumbialainen menevät naimisiin Saudi-Arabiassa, ja muuttavat Turkkiin. Asuttuaan Turkissa muutaman vuoden he eroavat. Minkä maan lakia avioeroon tulee soveltaa? (Näissä oletetaan aina, että ranskalainen tuomioistuin on ratkaisemassa ongelmaa - ja maat ovat noin eksoottisia, etteivät EU-säännökset soveltuisi.) Tällaisista kysymyksistä on miljoona kansainvälistä sopimusta ja miljoona EU-asetusta, mutta käsitelläänkö me niitä? Ei, me käsitellään ranskalaisia lainvalintasäännöksiä ja yleisiä periaatteita.

Nykyään ymmärrän jo yleensä, mistä meidän käsittelemissä Ranskan korkeimman oikeuden tapauksissa on kyse - ekoilla tunneilla tuijotin silmät pyöreinä ja pohdin, mitä ihmeen höpöhöpöä se tämä on.

MUTTA, arvatkaa miten palkitsen itseni tästä suunnattomasta urakasta? Huomenna klo 07:10 hyppään Eurostariin ja kiidän Englantiin kaverin luo viikonlopuksi!!!

Edelleen elossa!

Kuten tiedämme, täällä eteläisessä Euroopassa osataan relata. Niinpä Suomessa lähes tuntematonta juhlapyhää, pyhäinpäivää, juhlistetaan kokonaisella lomaviikolla yhden lauantain sijaan. Uu jee.

Otin loman super rennosti, ja nautin vierasseurasta. Ensiksi paikalle saapui äitini, jonka kanssa kierrettiin huomattava määrä niin ravintoloita kuin kauppojakin. Viikonlopun mittaisen viinimittelön jälkeen äiti vaihtui poikaystävään, jonka kanssa kiersimme kaikki perusnähtävyydet ja nukuimme kuin pienet siiselit. Näiltä aktiviteeteilta en kerennyt päivittelemään blogia, mutta tästä eteenpäin olen taas radioaalloilla!

Kuvasatoa ehkä syksyn siisteimmältä viikolta:

PS. Vika kuva kertoo jälleen siitä, mitä jo aikaisemmin sanoin ranskalaisten taidosta valaista isoja juttuja. Varsin kehittyneellä tasolla, tämä taito nimittäin.

Saint-Ouen

Eräänä sunnuntai-aamuna me pikku-hipsterit suuntasimme heti lauantai-aamusta Saint-Ouenin kirpputorille. Siinä mielessä kirppari ei ole se hipstereistä hipsterein, että siellä myydään aika vähän vaatteita tai kenkiä. Astioita, kalusteita, koruja, rasioita ja muita esineitä on sen sijaan myynnissä vaikka millä mitoin.

Jos mielenne tekee samalle kirpputorille, kannattaa napata metro numero 4 ja ajaa sen pohjoiselle päätepysäkille Porte de Clignancourtiin. Metroasemalta suunnataan suoraan pohjoiseen kohti isompaa autotietä (boulevard périphérique), ja hyökätään sen ali. Ei kannata hämääntyä puhelimia kauppaavista miehistä, ne ovat kansoittaneet lähinnä alueen metroaseman lähellä. Kun autotie on alitettu, ensiksi vastaan tulee tyypillinen turistikirppis, jolla myydään enimmäkseen vain krääsää ja rättejä. Varsinainen St. Ouen -tori löytyy vasta sen takaa.

Kirpputorin läheisyydestä löytyy myös vähän hienompia kauppoja, joissa myydään antiikkia ja 60-70-luvun tuotantoa. Me piipahdimme Marché Malassiksessa, jonka osoite on 142, Rue des Rosiers. Kuten kultaisella 90-luvun koodatusta nettisivuista huomaa, paikka on omistautunut antiikille.

Marché Malassiksessa näin ehkä siisteimmän Star Wars -ohjeistuotteen ikinä: