lauantai 21. joulukuuta 2013

Viimeinen ilta

Aika haikeaa! Viimeinen ilta Pariisin-kodissa on käsillä. Kun tulen tammikuussa pariksi viikoksi tekemään kokeita, asun air bnb:stä bongatussa toisessa kämpässä.

Olen pakkaillut matkalaukkua valmiiksi ja ihmetellyt, mitä ihmettä olen oikein ehtinyt ostaa neljässä kuukaudessa, kun se on niin täynnä. Kyllä, se oli täynnä jo tullessani - mutta olen jakanut tavaroitani kuljetettavaksi Suomeen kaikille täällä marras- joulukuussa olleille vierailleni. JA jätin noin 10 kiloa tavaraa kaverille, jonka kämppä pysyy joulun yli. Tässä tilanteessa vähän lohduttaa, että laukussa ovat myös kaikki hankkimani joululahjat, mitkä tietysti ovat ihan hirveän isoja ja vievät oikeastaan paljon enemmän tilaa kuin itselleni ostamat asiat.

Tämän voivottelun ohella voisin kertoa eilisestä Bal de Droit'sta, paikallisten oikkareiden megabileistä.


Juhla oli jaettu kahteen osaan, alkucocktaileihin ja bileisiin. Me yli-innokkaat erasmukset olimme tietysti ostaneet lipun molempiin. Juhlapaikka oli iso tila hiukan Pariisin ulkopuolella, ja sinne oli järjestetty bussikuljetus lähimmältä metroasemalta. Ruokatarjoilut olivat mahtavat: Alkuun suolaisia cocktail-paloja, joista en saanut kuvia, koska en ehtinyt niiden syömiseltä hapuilla kameraani, ja jälkiruoaksi macaron-leivoksia, pieniä juustokakkuja ja Häagen-Dazs -jätskiä.






Maistui.

Myöhemmin juhlapaikka alkoi täyttyä ja bileet pärähtivät käyntiin. Seurasin innoissani, millaisia mekkoja ranskalaiset olivat päällensä pukeneet. Illan dress code oli "hienoin mekko mitä kaapista löytyy", ja muutama olikin valinnut pitkän. Parilla tytöllä oli huiman avonainen selkä. Suurimalla osalla oli kuitenkin musta, puolireiteen ulottuva hihallinen pikkumusta. Yksi espanjalainen erasmus oli myös bongannut "aivan sairaan kauniin tytön", jolla oli ajelemattomat kainalot. Tästä riitti syväluotaavaa sosiologista keskustelua puoleksi illaksi.

Edelleen yli-innokkaina jaksoimme juhlissa aika myöhään - onneksi myös poispäin oli bussikuljetus Gare de Lyonille, mistä hyppäsin yöbussiin ja matkasin kotiin.





perjantai 20. joulukuuta 2013

Perrrjantai

Khihi. Vaikka merioikeuden esseetä on valmiina vasta viisi sivua (ja tässä tapauksessa "valmiina" tarkoittaa täynnä keltaista huomioväriä tyylillä "muista fiksata tämä kohta") ja muiden kurssien kertaaminen on vasta alussa, en suinkaan suuntaa tänään enää kirjastoon.



Vaan vuoden vikoihin bileisiin. En olekaan ennen ollut juhlissa, joissa on shampanjabuffet.

torstai 19. joulukuuta 2013

Koottuja otoksia: Joulu Pariisissa

Kun mulla oli kuun alussa niin paljon vierailijoita, ehdin ottaa varmaan enemmän kuvia kuin kolmena ensimmäisenä kuukautena täällä. Fanitan myös pariisilaista talven aurinkoa, joka on niiiin kaunis. Sitä, tai varmaan valoa ylipäänsä, tulee ikävä sitten 23.1. kun tömähdän lopullisesti Suomen maaperälle.















keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Eurooppalaisuudesta




Valmistelin tulevaa muuttoa äsken kittaamalla ja maalaamalla seinän, johon olin alkusyksystä tehnyt skraadeja. Tämän (onnistuneen!) amistelun kunniaksi voisin kerrankin herkistellä ja kirjoitella diipimpää settiä kuin yleensä.

Kun kävin fuksivuonna suullista espanjan kurssia (huomaatteko, en valehdellut kun sanoin valitsevani kurssini kuin mikäkin 5-vuotias), Kuubasta kotoisin oleva opettajamme kysyi, pidämmekö itseämme eurooppalaisina. Kun kukaan ei oikein osannut vastata kysymykseen, hän tarkensi, saatammeko vastata vaikka Aasiassa matkaillessamme olevamme Euroopasta, sen sijaan että puhuisimme Suomesta. Kuten voitte arvata, ajatus tuntui kaikista aika vieraalta, mikä yllätti opettajan. Euroopassa tämä kansallisaate-juttu on vahva unionin yhdentymisestä huolimatta.






Täällä Pariisissa muiden erasmusten kanssa olen huomannut, että eurooppalaisuus on kuitenkin ihan oikea juttu. Luulen tosin, että se syntyi oikeasti vasta eurokriisissä. Yhteistä rahayksikköä, hymniä ja lippua pidetään tekijöinä, jotka lisäävät kansan yhteisyyden tunnetta, mutta mä en jotenkin näe niiden vaikutusta. Vähän amerikkalaisesti mä uskon tarinoihin. Niistä yhdysvaltalaisten käsitys Amerikastakin koostuu - legendoihin villistä lännestä, näkemykseen amerikkalaisesta unelmasta. Oikeasti amerikkalaisilla on paljon vähemmän yhteistä kuin eurooppalaisilla, mutta silti ne kokevat olevansa yhtä kansaa. Lippu on vain pala kangasta jos siihen ei liity tunnetta, eikä tunne synny pelkästään tähtilippua tuijottamalla, oli siinä sitten punaisia raitoja tai ei.

Eurokriisi on, paitsi nälkää etelässä ja marmatusta pohjoisessa, myös tarina. Tarinaan liittyy hahmot, jotka ovat tietysti eri jäsenvaltioita - laiskanpulskea kreikkalainen, ahkera mutta vaativa saksalainen, ovia paiskova englantilainen. (Nämä hahmot oikeasti elävät meidän vitseissä, uskokaa pois, saksalaiset ja espanjalaiset eivät todellakaan unohda, mistä ovat.) Nyt kun vielä päästään onnelliseen loppuun ja siihen, miten tuskasta selvittiin, Euroopan versio villistä lännestä on valmis. Sitten vain hyökätään yhdessä auringonlaskuun.










No joo. Toinen asia, joka on aika paljon kirkastunut täällä ollessa, on juuri eurokriisi. Sitä on aika helppo valaista esimerkillä: Olimme "läksiäiskaljalla" viime viikolla ja puhuimme siitä, mitä kukin haluaa tehdä isona. Espanjalainen ja marokkolais-italialainen poika julistivat melkein yhteen ääneen, että he haluavat tulla rikkaiksi. Vasta, kun toinen suomalainen tyttö totesi itse kyllä haluavansa stabiilin toimeentulon ja perushyvän palkan muttei rikkauksia, pojat tarkensivat, että niin siis kyllä sellainen 2 100 - 2 300 euroa hyvin riittäisi. Olin niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä sanoa. Tiesin kyllä, että esimerkiksi Suomen mäkkärissä tienaa kolme kertaa sen mitä Espanjan mäkkärissä, mutta jotenkin ero kirkastui tällä "rikkaana tienaisin 2 100 euroa kuussa" -toteamuksella.

Että on tässä vielä tekemistä ennen sitä yhteistä auringonlaskua.



tiistai 17. joulukuuta 2013

Energian keräämistä koekertausta varten

Tämän vuoden viimeinen Pariisin-matkustaja, äiti, on nyt saatettu turvallisesti lentokentälle. Samoin tänään starttaa oma viimeinen viikkoni täällä - suuntaan kotiin ensi sunnuntaina. Onneksi tammikuun tenttiviikot tarkoittavat myös pehmeää laskua talvikaupunkiin muuttamiseen, koska olen täällä vielä 5.-23.1.

Olen selvästi jäljessä kaiken siistin tapahtuneen raportoinnissa. Koska en edes enää osaisi selostaa, mitä kaikkea teimme siskoni ollessa täällä, listaan huippukohdat:



Bastillen lähellä on alue, jolla on paljon vilkkaita baareja ja yöelämää. Meidän oli siskoni kanssa tarkoitus iskeä alueen johonkin jazz-baariin erasmus-kavereideni kanssa hänen ensimmäisenä iltanaan, mutta halusimme ensin haukata jotain. Päädyimme Chez Heangiin (joka on paikan oikea nimi, vaikka ovessa lukee Barbecue de Seoul), mistä tuli illan kohokohta. Ravintolan idea on, että ruoka tarjoillaan marinoituna sekä raakana ja asiakas saa itse grillata sen pöydän keskiosassa olevassa pienessä grillissä. Ruoka, eli annos ja alkuun kaalisalaatti, oli tosi hyvää ja liha laadukasta. 12 euron hintaiseksi kelpo ateria, siis. Mestan osoite on 5, Rue de la Roquette.



Printempsin toisen tavaratalon katolla on kattoterassi ja kahvila, jonka nimi on Déli-cieux. Olen käynyt siellä melkein kaikkien kaikkien vieraideni kanssa, mutta en ole vielä kyllästynyt näkymään. Tavaratalo sijaitsee Opéran lähellä, ja sen katolta avautuu näkymä paitsi pohjoiseen Montmartren kukkulalle, myös etelään Pariisin yli. Kun pyyhälsimme siskoni kanssa paikalle, eräs tarjoilija totesi tervehdykseksi, että satuittepa hyvään aikaan. Kuvat varmaan selittävät, mitä hän tarkoitti.




































































3. Rue de la Verrerien kilokaupat

Ihan Pariisin ytimessä, Rue de la Verreriellä, on paljon hauskoja second hand -putiikkeja. Niiden idea on, että vaatteet on hinnoiteltu kilohinnalla. Valikoima on huomattavan laaja, selasimme esimerkiksi siskoni kanssa yhden rekillisen college-paitoja yrittäessämme etsiä rumaa, ironista joulupusakkaa. (Täydellinen yksilö ei vielä tällä kertaa löytynyt.)


+ 1 Hôtel de Villen luistinrata, eli mitä jäi tekemättä

Pariisiin pian matkustavien kannattaa Rue de la Verrerielle mennessään piipahtaa kaupungintalon edessä olevalla suurella luistinradalla. Pariisissa on muitakin, esimerkiksi Eiffelin vieressä, mutta mielestäni tämä vaikutti siisteimmältä. Huom, rata avataan vasta 21.12.

torstai 12. joulukuuta 2013

Lentokoneen vanavedessä

Ja taas on yksi vierailija saatettu koneeseen - sisko kävi täällä. Tuntuu, että tämä vaihdon loppuaika on aikamoista hulabaloota, kun on vierailijaa toisensa perään, ties mitä välikokeita ja pikkujoulu-viinilasillisia vaihtarikavereiden kanssa.


Sisko tuli lauantaina, mitä ennen olin kansainvälisen yksityisoikeuden pienryhmäkurssin kokeessa. Koe oli täysin käsittämätön, mut ei kai se haittaa että tunneilla käsiteltyjä asioita ei tarvitse kuin puolissa tehtävistä. Tehtävässä oli saksalainen nainen, joka oli mennyt naimisiin marokkolaisen miehen kanssa. Perhe oli muuttanut Ranskaan ja saanut kaksi lasta. Tämän jälkeen mies oli ottanut toisen vaimon (ranskalais-marokkolaisen) ja vaatinut, että perhe muuttaa Marokkoon. Ensimmäinen kysymys oli, voiko vaimo kieltäytyä muuttamasta. Kun olin päässyt yli kysymyksestä (ja lukenut sen noin kymmeneen kertaan kun olin varma, että olin ymmärtänyt sen väärin), pohdin noin kymmenen minuuttia, millä perusteella vaimo ei voisi kieltäytyä.  Toki Euroopan ihmisoikeussopimus -kortti on aina käytettävissä, mutta se tuskin olisi tässä kelvannut vastaukseksi.

Alakohdissa kävi sitten ilmi, että miehellä oli ollut kolmas vaimo jo ennen tätä saksalaista, ja että mies oli eronnut hänestä vasta kun saksalainen vaimo oli saanut tietää ensimmäisestä avioliitosta. Kieltämättä oikeustapaustehtävien lukeminen on välillä aika hauskaa tilanteiden absurdiuden takia.

Tuhersin välikokeeseen mitä osasin, enkä jaksanut ahdistua tehtävien käsittämättömyydestä sen enempää, kun olin vain innoissani siskon tulosta.






tiistai 3. joulukuuta 2013

324 metrin kertakäyttörakennus

Kävimme maanantaina varmaankin Pariisin tunnetuimmassa nähtävyydessä, jonka olin itse sivuuttanut täysin ennen kaverini tuloa. Kiipesimme (tai no, hissi kiipesi meidät) Eiffel-torniin.

Kaikki, jotka ovat minut tavanneet viimeisen kahden kuukauden aikana, voivat sivuuttaa seuraavan kappaleen, koska olen kertonut tämän anekdootin varmasti kaikille. Kas niin. Eiffel-torni ei ollut mikään suosittu hanke 1880-luvulla, kun sitä alettiin rakentaa, vaan monet pariisilaisesteetikot pitivät sitä järkyttävänä rotiskona. Eräs heistä, kirjailija Guy de Maupassant, kävi kuitenkin tornissa lounaalla päivittäin sen valmistumisen jälkeen. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän käy vihaamassaan rakennuksessa, kirjailija vastasi: "Se on Pariisin ainoa paikka, josta ei näy Eiffel-tornia".




































Olin skipannut torniin kiipeämisen aikaisemmin, koska olin pitänyt sitä vähän turhana nähtävyytenä. Tai siis, en ole myöskään 22 vuoden pääkaupunkiseudulla asumisen aikana kertaakaan käynyt Stadikan tornissa. Eiffelin vertaaminen töölöläiseen arkkitehtuurin merkkiteokseen osoittautui nopeasti hätiköidyksi, koska näköala oli suunnattoman hieno. (Tai no, toisaalta en ole koskaan käynyt siellä Stadikan tornissa, eli mistäs minä sen tiedän. Ehkä Helsinki on yhtä kaunis.) Lisäksi sananlasku "huipulla tuulee" osoittautui myös konkreettisessa mielessä todeksi.





Eiffelissä käynnin jälkeen meillä oli vielä muutama tunti aikaa pörrätä kaupungilla. Emme olleet suunnitelleet sen ihmeempiä turistinähtävyyksiä näin lähtöpäivälle, mutta maanantai taisikin olla tuotteliain päivämme. Kävelimme Eiffeliltä Invalides-kirkolle, missä on kirkon lisäksi armeijamuseo ja Napoleonin hauta. Vierailemisen arvoinen tämäkin. Jatkoimme matkaamme Concorden kautta Ooppera-talolle, koukkasimme isojen tavaratalojen (Printemps ja Lafayette) jouluvalojen kautta St. Lazare -asemalle, mistä matkustimme takaisin kotikoloon hakemaan kaverini tavaroita. Ja niin taas yksi vierailija saatettiin lentokenttäjunaan (tai tällä kertaa taksiin, kun junissa oli jotain häikkää).

Alla vielä pari otosta kävelymatkalta Invalidesilta Concorden aukiolle. Kultaiset patsaat ovat Pont Alexandre III -sillalta.



maanantai 2. joulukuuta 2013

Lisää vierailijoita

Taas viikonloppu hurahti ohi kuin siivillä. Partiokaverini oli kylässä, ja kiersimme ahkerina perusnähtävyydet. Kävimme myös Louvressa, jossa minäkään en ollut koskaan käynyt sisällä asti.

Alla kuvia viikonlopulta - skrivailen enemmän illalla, kun kaverini on jo hurauttanut takaisin Suomeen.








perjantai 29. marraskuuta 2013

Väsy painaa silmiä

Perjantai-aamut ovat vaikeita. Vaikka lukujärjestykseni onkin yleisesti ottaen iltaihmisystävällinen, perjantain ensimmäinen tunti alkaa jo kahdeksalta, mikä on täysin järjetön aika. Kun lähdin tänäänkin kotoani 7:25, kaduilla ei liikkunut ketään muuta ja oli pimeää. On ihan selvää, ettei ihmisen kuuluisi olla muualla kuin vällyjen välissä sellaisissa olosuhteissa.

Osittain väsymys johtui muustakin kuin luennon täysin käsittämättömästä alkamisajankohdasta. Järjestimme eilen muiden vaihtareiden kanssa Suomi-pikkujoulut. Yksi meistä oli viime viikonloppuna käymässä Suomessa, ja toi sieltä glögiä, pipareita ja salmiakkia. Minä toin isovanhempieni tuomia Pågen-korvapuusteja, joissa oli piparimausteita. Harmittaa, että unohdin ottaa kameran mukaan sinne mennessäni.

Ihminen kyllä tarvitsee pikkujouluja. Etenkin mun kaltaisilla harrastusrohmuilla on yleensä viidet-kuudet eri pikkujoulut joka vuosi. Todettakoon että lasken tähän lukuun kaikenlaiset mehuglögin-kanssa-pällistely-tilaisuudet. Täällä vaihdossa monia niitä piirejä, joissa pikkujouluja vietetään, ei vain ole. Täällä ei harrasta mitään tai käydä töissä.

Itseasiassa, sanoi opetusministeriö opiskelijoiden työpaikoista mitä vain, minulla on ikävä töissäkäyntiä. Joo, muutenkin kuin pikkujoulujen puutteen takia. Kuulun nimittäin siihen 90 % opiskelijoista, joille akateeminen vapaus ei sovi ollenkaan. Mä käytän sen tosi tyhmästi: Valitsen kurssini kuin 5-vuotias (kaikki kivat eka, nyt jäljellä on vaan hallinto-oikeutta ja ymppää), opiskelen öisin (koska päivällä katsoin "vielä yhtä jaksoa" Netflixistä) ja nukun päiväunia. Työ tuo elämään rakennetta ja kuria. Kotona ja kirjastossa voi elää kuin pellossa, töissä ei. Lisäksi opiskelijalla ei ole samanlaista työporukkaa, tiimiä, jota näkisi monta kertaa viikossa.

Kirjoitan tätä postausta kirjastolta (M.O.T), ja taidan vihdoin vastata kirjojen kutsuun.

PS. Koska kuvia eilisistä pikkujouluista ei ole (nyyh!), kuvitukseksi valitsin Printemps-tavaratalon jouluikkunan. Tai siis yhden kymmenestä jouluikkunasta... Olen melko varma että Printempsin ja Lafayetten jouluvalaistukset ja -ikkunat lämmittävät Pariisin ulkolämpötilaa yhdellä asteella, ne ovat nimittäin valtavia.






tiistai 26. marraskuuta 2013

Sinbad-merenkulkijan oikeus ylityölisiin

Mun aamut ovat ihan toivottomia. Sellaisina päivinä, joina ohjattuja toimintoja ei ole ennen iltapäivää, en ikinä nouse sängystä ennen puoltapäivää. Älkää käsittäkö väärin, yleensä kyllä herään yhdeksän pintaan - vietän vain muutaman tunnin lukien lehtiä netistä (tämä siirtyi uudelle tasolle kun huomasin, että Kauppalehden voi lukea ilmaiseksi yliopiston etäyhteydellä), heittäen läpyskää facebookissa ja katsoen sarjoja Netflixistä. Tyypillisesti myös syön aamupalaa pitkään ja hartaasti.

Tiedän, että tästä ei pitäisi potea huonoa omaatuntoa, kunhan saan kouluhommat sitten illalla hoidettua, mutta jotenkin kirjastoon raahautuminen klo 13 tuntuu tosi dekadentilta.







































Aloitin eilen merioikeuden esseen kirjoittamista. Tai no, "aloittaminen" on jokseenkin vahva ilmaus sille, että käytin 3-4 tuntia aiheen valitsemiseen. Vaikeus johtui siitä, että esseessä olisi tarkoitus vertailla jotain osaa Suomen ja Ranskan merioikeudesta. Ongelma on, että a. oikeudenalalla on kansainvälisiä sopimuksia, joita sekä Suomi että Ranska noudattavat - ei siis juurikaan vertailtavaa, ja b. toisaalta monista kysymyksistä ei löydä tietoa netistä, ja haluaisin saada esseen hyvään kuntoon ennen kuin palaan Kaisa-kirjaston "lihapatojen" äärelle joulukuun lopussa. Suomessa merioikeus meni pois muodista 20 vuotta sitten (joo, se on ollut joskus muodissa!), joten tietoportaali Edilex ei varsinaisesti tursua asiantuntija-artikkeleita alalta.

Valitsin lopulta aiheekseni laivanisännän vastuun onnettomuustilanteissa, koska siitä on korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä, toisin sanoen kuranttia nettimateriaalia.

Nyt kun siellä toisella puolella naureskelette tälle uudelle lempiaineelleni, "hah tutkiiko merioikeus EU-direktiivejä merirosvojen koukkujen käyryydestä", voin vähän valaista aineen olemusta. [Tämä ja seuraava kappale kannattaa skipata, jos alkaa haukotuttaa.] Ranskassa mereen liittyvä oikeus on jaettu kahtia, "droit maritime":n ja "droit de la mer":n. En tiedä, kääntyvätkö nämä molemmat termit suomeksi "merioikeudeksi", mutta itse käytän tätä sanaa molemmista. Droit de la mer tutkii esimerkiksi sitä, mistä Greenpeace-jupakassa on kysymys: Valtioiden (rikosoikeudellista) toimivaltaa omilla aluevesillään, aluevesien ulottuvuutta, toimivaltaa aavalla merellä eli aluevesien ulottumattomissa. Droit de la mer on julkisoikeutta, eli se tutkii kysymyksiä, joihin liittyy valtio vallankäyttäjänä.

Droit maritime, jota minun kurssini käsittelee, on yksityisoikeutta. Keskeisiä kysymyksiä ovat siis esimerkiksi Costa Concordian tyyppiset vastuukysymykset onnettomuustilanteissa, mutta myös merenkulkijoiden työoikeudelliset kiistat. Joo, termi on oikeasti "merenkulkijat", englanniksi "seafarers" ja ranskaksi "les marins". Kieltämättä näitä juttuja lueskellessa tulee välillä fiilis, että on keskellä Sinbad-merenkulkijasta väännettyä lakimiesvitsiä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lämmintä olutta ja joulupukki kuplassa

Ennen isovanhempieni lähtöä ehdimme käydä vielä Champs-Élyséesin joulumarkkinoilla. Fanitan tietysti kaikkea jouluista, mutta suosittelisin markkinoita myös joulunvihaaj... siis niille, jotka kannattavat ideaa joulun keskittämisestä joulupyhille.





Kuten kuvasta näkyy, Concorden aukiolle on roudattu maailmanpyörä jouluksi. Minulla on vakaa aikomus vetää ainakin yksi rundi sillä, mutta toistaiseksi olen ollut aika jäässä sen nähnessäni, eikä paikallaan istuminen ole houkutellut.

Joulumarkkinat alkavat siis kuvassa esiintyvältä Concorden aukiolta ja jatkuvat aina Franklin D. Rooseveltin metroasemalle saakka, eivät siis ihan Riemukaarelle asti. Noin joka toisessa kojussa on tarjolla lämmintä viiniä ja lettuja, mutta tarjolla on myös lämmintä olutta(!), huvipuistolaitteita, turistituotteita, koruja ja joulukoristeita. Paikalla on myös itse Joulupukki, joka istuu reessään muovisessa kuplassa. Pukin kanssa voi ottaa kuvan, mikä on tietysti maksullista.

Pidän joulumarkkinoiden vilkkaasta tunnelmasta. Täällä vilkkaus on tietysti aika paljon hurjempaa kuin Helsingin vastaavilla markkinoilla, sillä turisteja riittää. Väkeä oli tungokseksi asti. Ranskalaisten markkinoiden kunniaksi täytyy myös todeta, että pidän itse lämpimästä viinistä enemmän kuin alkoholillisesta glögistä, sillä ensiksimainittu ei ole ylimakeaa. Mehuglögi on tietysti asia erikseen. Olen itseasiassa vertaillut reseptejä ja aion ihan tässä lähipäivinä (lue: ehkä ennen kuin palaan Suomeen ennen joulua) keitellä itselleni vaaleaa glögiä.